Sit mentiin metsään. Yksi täti oli taas hukannu sellasen ison sorkan ja ne kaikki käveli mun peräs ja ootti et mä löytäisin sen. Välil piti vähän oottaa niitä kun ne oli niin hitaita. Mut kyllä ne olikin sitten iloisia kun mä sen niille löysin!
Vähästä ovat nuo ihmiset iloisia.
Eihän se nyt ollu homma eikä mikään kun sehän oli (taas) siellä sen verivanan päässä, helppo juttu. Miksei ne itse nuuski?
